jokikatin

Koti / Home







Kaikki tiedot ja kuvat ovat tohtori Rose Scheuer-Karpinin arkistosta All Pictures are from the archive of  Dr Rose Scheuer-Karpin.

Itä-Preussista, Itämeren rannalta



From East Prussia, at The Baltic Sea

German rexin historia

The History of the 

German Rex

   

LÖYSIMME IHASTUTTAVAN, AIDON ALKUPERÄISEN EUROOPPALAISEN REX-KISSARODUN

GERMAN REXIN OLEMASSAOLO VIITTÄ VAILLE PUOLENYÖN

 

Otin vapauden lainata otsikkoon german rex -rodun todellisen tietopankin ja geenien säilyttäjän sveitsiläisen Uschi Schwarzenbachin sanoja: GERMAN REXIN KELLO ON VIITTÄ VAJAA PUOLENYÖN. Ainoaa tällä hetkellä puhtaasti aitoa eurooppalaista rex-kissarotua uhkaa sukupuutto.


Eräs FIFEn tuomari sanoikin luulleensa aivan viime aikoihin asti, että german rex on pelkkä legenda kuolleesta rodusta.

Kiharaturkkisia german rexejä on maailmassa jäljellä tiettävästi enintään 34 (v 2002). Saksassa, Sveitsissä ja Suomessa sekä mahdollisesti joitakin entisen itäblokin alueella. Schwarzenbachin laskelmien mukaan niistä 85 % on läheisesti sukua toisilleen, mikä merkitsee sitä, että pelkästään tällä populaatiolla rotua ei pelasteta.

GERMAN REXIN HISTORIAA
Ensimmäinen valokuvalle tallennettu german rex, kolli Munk, jolla oli yhden tiedon mukaan kaksi, toisen mukaan yksi veli, oli syntynyt Königsbergissä Itä-Preussissa, silloisessa saksalaisessa Itämeren rantakaupungissa, jota nykyisin kutsutaan Kaliningradiksi. Kerrotaan, että Munk syntyi 1920-luvun lopulla venäjän sinisen ja angorakissan jälkeläiseksi. Mutta mitä siihen aikaan tarkoitettiin venäjän sinisellä tai angorakissalla? Ja toisaalta Munkin vanhemmat olivat kissoja, jotka saivat kulkea vapaasti ulkona. Samoin  Munk kulki elämänsä vapaasti ulkona niin halutessaan. Niin, ja Munkilla oli myös kaksi tai yksi veljeä, joiden jälkeläisiä myös varmasti alueelle syntyi.

Kolli Munk,

ensimmäinen valokuvattu german rex

(1930)

Munk was the 1st photographed

German Rex

 

 1940-luvulla ainakin yksi kiharaturkkinen kissa (Lämmchen?)vietiin Königsbergistä Berliiniin, missä se taas sai kulkea vapaasti ulkona ja ilmeisesti synnytti useita pentueita, ennen kuin tohtori Scheuer-Karpin otti sen huostaansa.

Euroopan german rexeistä valtaosa jäi toisen maailmansodan jälkeen rautaesiripun taa itään, missä rotukissojen kasvatus ei aivan ensimmäisenä tullut mieleen sodan jälkeisen nälänhädän ja puutteen maailmassa elämänarvoja punnittaessa. Olen usein miettinyt, miten yksikään german rex  pystyi selviämään Saksan suurkaupungit totaalisesti tuhonneista pommituksista. Miljoonia ihmisiä kuoli, jokunen german rex säilyi hengissä. Näiden avuksi otettiin niitä kissoja, mitä oli saatavilla, jotta kanta saatiin säilymään.

 Königsbergin eli Kaliningradin alueella tuskin enää on kiharakarvaisia kissoja jäljellä, sillä ennen toista maailmansotaa alueella asuneet ihmiset karkotettiin sieltä sodan jälkeen: heille annettiin kaksi tuntia aikaa pakata  ja lähteä rautatieasemalle mukanaan tavaraa vain sen verran kuin itse jaksoi kantaa.

Berliiniläisessä Hufelandin sairaalassa työskentelevä tohtori Rose Scheuer-Karpin innostui kasvattamaan german rexejä 1950-luvun alussa kaikkien nykyisten german rexien kantaäidillä Lämmchenillä, jonka hän otti hoiviinsa sairaalan alueelta, missä tämä oli oleskellut jo useita vuosia vapaana. Juuri tässä samaisessa sairaalassa oli työskennellyt se sairaanhoitaja, joka oli tuonut Königsbergistä kiharakarvaisen kissan mukanaan. Mutta Lämmchen ei suinkaan ollut ainoa sattumalta löydetty kiharakarva Saksassa. Näitä ovat ainakin musta-valkoinen Preuss eli Puschin, joka syntyi 1960 Länsi-Saksassa eräällä ratsastustallilla lähellä Kölniä sekä musta Schnurzel, joka löytyi erään tohtori Scheuer-Karpinin tuttavan vihjeen perusteella Berliinin alueelta. Kissan omisti hiilikauppias, joka kertoi sen olevan paikallisten villikissojen jälkeläinen. Tohtori Scheuer-Karpin tunnisti kissasta tuttuja piirteitä, ja totesi sen varmasti olevan Lämmchenin jälkeläinen.

Nämä kolme kiharakarvaista kissaa (Lämmchen, Schnurzel, Preuss) ovat nykyisten german rexien taustalla.


German rexin historia siis on alkanut ainakin parikymmentä vuotta ennen ensimmäisen cornish rexin syntymää.

 

 

VIENTIÄ ULKOMAILLE
Aivan 1950-luvun alussa USAhan vietiin Kristoffo Kolombo -niminen german rex. Tämä oli suuri uutistapahtuma USAssa. Vastassa oli jopa televisiokamerat, joten se on kiistämättömästi dokumentoitu. Kaiken kaikkiaan USAhan on viety yksitoista german rex -kissaa, joista osa on ollut hybridejä. Näiden jälkeläisiä muuhun materiaaliin risteytettynä tuotiin sitten myöhemmin takaisin Eurooppaan cornish rexeinä.

Scheuer-Karpin lähetti kaksi german rexiä, uroksen ja naaraan, Ranskaan professori Etienne Letardille. Lentoemäntä unohti kuintenkin luovuttaa kissalaatikon vastaanottajille Pariisin kentällä ja niin tämä matkasi ensin Varsovaan, missä asia huomattiin. Varsovasta kissat matkasivat Sveitsin kautta uudelleen Pariisiin, mutta silloin naaraspennun tassut olivat jo pahasti paleltuneet ja osittain kuoliossa, joten pikainenkaan hoito ei sitä pelastanut. Urospentu selviytyi. Sen nimi oli Cäsar (Scheuer-Karpin nimesi kaikki pennut Shakespearen henkilöisen mukaan). 

Mitä tapahtui Cäsarille? Letard nimesi kollipojan uudelleen Marco Poloksi. Se esiteltiin Pariisissa yleisölle lokakuussa 1960. Se oli niin suuri sensaatio, että kissaharrastajat olivat jonottaneet sen häkille. Luonteeltaan Marco Polo oli ihmisystävällinen ja älykäs, mikä teki siitä professori Letardin lempikissan. Tohtori Scheuer-Karpin kertoo Letardin aloittaneen systemaattisen kasvatusohjelman käyttäen sisäsiitosta joka toisessa tai joka kolmannessa polvessa. Mutta minne hävisivät tämän kasvatuksen tuotokset? Vastaus taitaa löytyä cornish rexin historiasta, jossa ainakin Marco Poloa kerrotaan käytetyn cornish rex -kasvatukseen. Tällä tietoa Ranskassa ei ole yhtään german rexiä jäljellä 2000-luvulle tultaessa.
Scheuer-Karpin lähetti tiettävästi kaksi german rexiä Englantiin, mutta saamiemme tietojen mukaan ne kuolivat karanteenissa.

VARHAISIMPIA KASVATTAJIA
Tohtori Scheuer-Karpin loi pohjan rodulle geneettisillä tutkimuksillaan ja kokeiluillaan. Ensimmäinen varsinainen german rexin kasvattaja on silloinen itäsaksalainen Barensfeldin perhe kasvattajanimellä vom Grund, joka lähetti ensimmäiset kissat Länsi-Saksan puolelle Inge Wöllnerille, joka kasvatti nimellä von Zeitz. Itä-Saksassa kasvattajia olivat vom Grundin lisäksi ainakin Hamannin perhe kasvattajanimellä Hause Hamann, Willy Kania kasvattajanimellä vom Jagdgrain sekä E.Kloss kasvattanimellä vom Rotstein. Zeitzin lisäksi Länsi-Saksassa germaneja on kasvattanut Annelie Hackman kasvattajanimellä Assindia sekä Rudi Glück kasvattajanimellä vom Glücksanger, sittemmin vom Glücksklee. Varhaisilla kasvattajilla ei liene ollut yhtenevää mielikuvaa siitä, mitä ulkopuolisia kissoja tulisi käyttää german rexin säilyttämiseksi, joten niin lännessä kuin idässäkin käytettiin, mitä saatiin käyttöön. Kokeiltiin sekä cornish- että devon rexiä, ennen kuin tajuttiin näiden erilaisuus. Mutta toisaalta taas german rexiä käytettiin cornish rexin kehittämiseen. 

Niinpä FIFEläisillä olikin edessään ongelma 1982, kun german rexiä hyväksytettiin sen piiriin. Esille tuotiin kaksi erinäköistä yksilöä, joista toisella oli suorahko profiili ja toinen, jolla oli selvä syvänne nenänvarressa. Viimeksimainitun kasvattaja oli ponnekkaampi, joten sen mukaan tehtiin rotustandardi.

KELLO KÄY KOHTI KUOLEMAA?
Saksassa on nykyään muutama german rexin kasvattaja, Sveitsissä kaksi, Suomessa yksi alkava. Kaikki kuitenkin tekevät yhteistyötä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Mutta riittääkö voimat, annetaanko rodun elvyttämiselle mahdollisuus?

Saksassa ja Sveitsissä on lähdetty välttämättömään geenipohjan laajentamiseen hybridikasvatuksella, mikä tarkoittaa sitä, että korkeintaan joka toisessa sukupolvessa käytetään "ulkopuolista" lyhytkarvakissaa. Aiemman sattumanvaraisen lavennusmateriaalin tilalle on otettu kotikissa, joka rodun varhaisvaiheessakin oli kissojen oma luonnollinen valinta. Keski-eurooppalaiset puhuvat myös eurooppalaisen lyhytkarvakissan käyttämisestä, jotta german rex saataisiin pysymään vahvarakenteisena, kiharakarvaisena kissana. 

Joidenkin olen kuullut sanovan: No, german rexhän on jotain cornish ja devon rexin väliltä. Tuo luulo cornish ja devon rexin välimaille sijoittuneesta germanista saattaa juontua parista kissasta nimeltään Annelida Pearly King ja Kernow Lur, jotka ovat olleet rekisteröidyt devon rexeiksi, mutta joiden kummankin tausta on vähintään kirjava: esim. Annelida Pearly Kingin taustalla on jopa cornish rexien kantaisä Kallibunker. Jotkut tietolähteet puhuvatkin näiden kohdalla ns doppelrexistä. Mutta Pearly King ja Kernow Lur ovat vain kaksi kissaa muiden joukossa. Cornish rexinkin käyttö on ollut vähäistä ja tulevaisuudessa sitä tultaneen käyttämään vain, mikäli german rexin turkki tarvitsee lisää kiharuutta. German rexin pohjamateriaalin muodostavat Saksasta löydetyt kiharakarvakissat.

German rex on cornish rexiäkin alkuperäisempi, aito eurooppalainen kissarotu, johon ei tarvitse haikailla amerikkalaista tuontiverta, mutta joka tarvitsee vierasta verta selviytyäkseen.

 

Hannele Toiskallio & Ismo Leppänen

 

Lähteet: Tri Rose Scheuer-Karpinin kirjeenvaihto, I ja S Wöllnerin lehtiartikkeli 1981, U Schwarzenbachin, P. Heinin ja I. Jänicken antamat tiedot sekä varhaisten german rexien sukutaulut

 

WE FOUND A LOVELY, GENUINE EUROPEAN REX CAT BREED

THE TIME IS 5 TO MIDNIGHT FOR

THE GERMAN REX

The time is 5 to midnight" was initially written by Uschi Schwarzenbach from Switzerland, who is a living "German Rex database". The only genuine European cat breed is close to dying out.


A FIFe judge said once: "I thought until recently that the German Rex is just a relict".


It is estimated that there are just 15 curly German Rexes globally - in Germany, Switzerland and Finland, and possible some cats in the Eastern block countries. According to Ms Schwarzenbach 85 % of the cats are closely related to each other. Thus the population is not enough for the revival of the breed.

 


Tri Rose Scheuer-Karpin, german rex -rodun kehittäjä

Dr Scheuer-Karpin, the developer of German Rex


HISTORY IN NUTSHELL

 

The first photographed German Rex, Kater Munk, had one or two brothers. Munk was born in Königsberg, East Prussia (now Kaliningrad area) in the late 1920's. It is said that parents were a Russian Blue and an Angora. But what were the Russian Blue and the Angora in those days? Munk could go out freely as he pleased. He also had a brother or two which surely had off-springs in the region.

 

 At least one curly cat was taken in the 1940's from Königsberg to Berlin, where it could roam freely. The most European German Rexes were left behind the Iron Curtain after the WW 2. In those days there must have been other priorities that breeding cats. One might wonder, how the cats survived the air raids that destroyed completely many big German cities. Millions of people lost their lives, some cats made it. After any available cats were used for keeping the breed alive.

Doctor Rose Scheuer-Karpin worked at the Hufeland hospital in Berlin Buch. She started breeding of German Rex in early 1950's with Lämmchen, from whom all present German Rexes descent. Dr Scheuer-Karpin took in 1951 into custody the cat that had for several years roamed freely on the hospital grounds. A male nurse that had worked at the same hospital brought a curly with him from Königsberg.

 

Lämmchen ja pentuja/Lämmchen with kittens

 

 

 

 However, Lämmchen was not the only curly cat found in Germany. The black & white Preuss (Puschkin) was born in 1960 in West-Germany at a stable near Köln. Then there was the black Schnurzel that Dr Scheuer-Karpin picked up from a local coal merchant. All these 3 cats are forebears of the present German Rexes


In other words the history of German Rex began at least 20 years before the first Cornish Rex was born.

EXPORTS
The German Rex Kristofo Kolombo was exported in the early 1950's to the United States. This was really big news. The arrival was documented even with TV cameras, so there is no doubt about it. All in all 11 German Rexes were exported to USA, some of them hybrids. Their off-springs were cross-bred with other cats and later sent back to Europe as Cornish Rexes.

 

 

Christopher Columbus

 

Dr Scheuer-Karpin sent two rexes, a female and a male, to professor Etienne Letard in Paris. The cabin attendant, however, forgot to hand over the carrier with the kittens to the professor waiting for them at the Paris airport. The kittens were finally found in Warsaw. From there they were flown via Switzerland to Paris. The feet of the female had been badly damaged by cold during the flights, and she died. The male kitten survived the ordeal. His name was Cäsar (Dr Scheuer-Karpin named all kittens after Shakespeare's characters). What happened to Cäsar? Letard decided to call him Marco Polo. He was shown to public in Paris in October 1960. The cat was such a sensation that people attending the cat show queued to see him. Being friendly and clever, Marco Polo became Letard's favourite cat. According to Dr Scheuer-Karpin professor Letard started a systematic breeding programme, using inbreeding only in every 2nd or 3rd generation. But what happened to the cats that were born? One can find the answer by studying the history of the Cornish Rex. There it is said that at least Marco Polo was used for breeding purposes. There are nowadays probably no German Rexes in France.

It is assumed that Dr Scheuer-Karpin sent to 2 German Rexes to England, but according to the information available they died in quarantine.

EARLY BREEDERS
Dr Scheuer-Karpin laid the basis for the breed through her genetic studies and experiments. The first actual breeders were the east german family Barensfeld who had the prefix vom Grund. Barensfeld sent the first German Rexes to Inge Wöllner in West Germany (prefix von Zeitz). Other east german breeders were family Hamann (Hause Hamann), Willy Kania (vom Jagdrain) and E. Koss (vom Rotstein). 

 

In West Germany there were Anneliese Hackman (von Assindia) and Rudi Glück (vom Glücksanger, later vom Glücksklee). The early breeders had no uniform idea as to which other breeds should be used for maintaining German Rex, and thus all available cats were used both in the west and in the east. Experiments were carried out with both Cornish Rex and Devon Rex, until it became obvious that these breeds were genetically different. On the other hand German Rex was used when developing the Cornish Rex.

FIFe experts faced thus a problem in 1982, when the German Rex should be approved. Two different types were presented; one with a straight "Roman" profile, and one with a clear curve in the nose line. The breeder of the latter type was a more effective lobbyist, and thus the breed standard was based on the latter type.

TIME SOON OUT?
There are today some German Rex breeders in Germany, two in Switzerland and one in Finland. All breeders are working towards a common goal. But can they hold out, will the breed have a new change?
The German and Swiss breeders have started widening the gene pool through hybrid breeding. A non-german shorthair cat will be used at most in every 2nd generation. Instead of randomly picking cats, the breeders are using the domestic cat which was the cats' natural choice in the early days of the German Rex. The continental breeders are planning to use the European shorthair cat.

It is said occasionally that the German Rex is something in between the Cornish Rex and the Devon Rex. This misunderstanding may result from 2 cats, Annelida Pearly Kind and Kernow Lur. They were registered as Devon Rexes, but they have a colourful mixture of forebears; Annelida has the first Cornish Rex Kallibunker in her background. In some sources these cats are called double rexes. Annelida Pearly King and Kernow Lur are, however, just two cats among the others. Cornish Rex has only been used infrequently, and in the future this breed will only be used for improving the German Rex coat. The German Rex is based on the curly cats discovered in Germany.

German Rex is more original, genuine European breed than the Cornish Rex. The German Rex does not require imported blood from America, but the breed does need non-German Rex blood to be able to survive.

 

Hannele Toiskallio & Ismo Leppänen

 

 

 

Sources: Archive of Dr R. Scheuer-Karpin, article by I & S Wöllner (1981), information given by U. Schwarzenbach, P.Hein and I. Jänicke, pedigrees of early German Rexes