Kasvattajiksi
Tuntuu siltä, että aloitimme kasvattajauramme hiukan nurinkurisesti kahdella kollilla: EC Farukin Too Hot to Trot sekä EC Farukin Baltic Dazzling.  Niin humanisteja kuin molemmat olemmekin, ymmärsimme, että piti ryhtyä hankkimaan morsiamia, mikäli mielimme saada pentuja aikaan. Tämä sitten ei ollutkaan aivan yksinkertainen juttu cornish rexien luvatussa maassa Suomessa. Kosiokirjeitä kirjoiteltiin sinne ja tänne, ja muistaakseni avunpyyntö FIFe-keskustelupalstalle tuotti tuloksia: Keski-Englannista meille muutti pieni, sievä oopperan kummitus Diademhill Phantomotopera (Ooppera, sinikilpikonna savu) sekä Operetska (sinikilpikonna-valkoinen) Tsekistä.

Ensimmäiset pennut, Datsun ja Oopperan neljä tyttöä, joista kolme valkoista ja yksi kilpikonna, syntyivät 26.11.1999. Emme olleet turhaan jännittäneet pentujen syntymää, sillä tapahtumasta tuli aito seikkailu- ja selviytymistarina. Oli perjantaiaamu, kun soitimme Lohjan pieneläinklinikalle ja kysyimme, mitä pitäisi tehdä, kun Oopperan laskettu aika on mennyt ohi jo muutama päivä sitten ja on viikonloppu edessä. Meidät käskettiin välittömästi klinikalle, missä Ooppera vietiin heti keisarinleikkaukseen. Tovin odotuksen jälkeen meidät kutsuttiin katsomaan neljää pientä kiharakarvaista olentoa. Yhden istukka oli jo ehtinyt irrota ennen leikkausta, eikä sille annettu paljoa selviytymisen mahdollisuuksia, mutta sen eteen tehtiin kaikki, mikä oli mahdollista. Sille annettiin happea, stimulantteja, se sai sydänhierontaa. Puolen tunnin kiihkeän työrupeaman jälkeen "hovieläinlääkärimme" laittoi surullisena pennun syrjään muista ja sanoi, että ei siitä sittenkään pentua tullut. Samalla hetkellä pentu avasi suunsa ja hönkäisi voimakkaasti. Lisähieronta hävitti pennusta sinisyyden ja pian se köllötti tasvertaisena sisarustensa vieressä.
Pennut matkustivat kotiin -26 asteen pakkasessa styroksisessa lämpölaatikossa, jonka pohjalle sijoitettiin muovikanisteri täynnä lämmintä vettä. Ooppera tunsi itsensä niin sairaaksi, että se ei halunnut edes nähdä pentujaan, vasta parin vuorokauden päästä se suostui imettämään niitä. Saimme siis heti ensi kerralla koulutusta siitä, mitä saattaa tapahtua, jos kaikki ei menekään niin helposti kuin normaalisti. Arvatkaa vaan, vapisiko kätemme, kun ensi kertaa työnsimme ruokintaletkua pikkupennun mahaan ja ruuttasimme sinne tarkkaan lasketun määrän keinomaitoa. Onneksi kaikki sujui hyvin. Kaikki pennut kasvoivat iloisiksi aikuisiksi. Eikä meillä koskaan tuon jälkeen ole ilmennyt samanlaisia ongelmia. Ehkä meitä vaan oli päätetty kouluttaa kasvattajiksi.

We become show addicts
The breeder told us that there is a show in Turku in December, but we did not make it with Hottikatti, as we did not realize that we should have send in the entry a month before. There was a show in January 1998 in Viikki, Helsinki. Hottikatti debuted there, was well received, and we noticed that showing cats is fun. In Viikki we heard that entries were still accepted for the SUROK show in Pori. Let’s go there, we thought. And so we did, and after that we drove nearly every weekend to a show. And if there was no show in Finland, we travelled to Europe, as far as Italy. This went on for several years.
Once we drove overnight to Kemi (715 km), and started back immediately after the show. Or then we split up: Ismo showed once a couple of cats in Örebro, Sweden, and Hannele took the rest to Hyvinkää. On another occasion one of us was in St. Petersburg and the other in Turku.
Showing just one cat was not enough; hence we got another stud (Datsu) from the same breeder, and then queens from England (Ooppera) and Czech Republic (Operetska).

Breeding
I feel that we started our breeding career in an unusual way with two studs: EC Farukin Too Hot to Trot and EC Farukin Baltic Dazzling.  Humanists though we are, it soon occurred to us that we should start looking for girls, should we want kittens. This was not quite simple in Finland, the promised land of the Cornish Rex. We wrote many letters, and, if I remember correctly, a mail to the FIFe list finally gave results: the small, beautiful Diademhill Phantomotopera (Ooppera, tortie) moved to us from Central England, and Operetska (blue tortie white) travelled from Czech Republic.

The first litter of Datsu and Ooppera, four girls, three white and one tortie, were born on 26.11.1999. Their story is really exciting; we called the vet at Lohja on a Friday morning, as the calculated day was gone, and weekend was coming. We were told to get into the car and to drive to Lohja right away. Ooppera was taken immediately to the operating theatre. After some time we were shown 4 small, curly-coated creatures. The placenta of one kitten had come off before the operation, and she was not given much hope. Yet everything that could be done was done. The kitten was given oxygen, stimulants, heart massage. After 30 minutes our vet put down the kitten and said with certain sadness that she did not make it after all. As she was saying this, the kitten opened the mouth and breathed loudly  More massage gave the kitten the normal colour, and soon she was lying next to her sisters.
The temperature on that day was - 26 degrees. The kittens travelled home in an insulated box on top of canister filled with warm water. Ooppera felt herself so ill that she did not even want to see kittens. It was only after a couple of days that kittens could drink maternal milk. We found out right away what could happen if everything does not work as expected. You can just imagine how our hands shook as we inserted the hose for the 1st time in a kitten’s stomach and squirted in a precisely calculated amount of milk replacement. Fortunately everything went well. All kittens became happy adults. And we have not had similar problems since then. Perhaps we just needed some training as breeders.

Näyttelyhulluus iskee
Kasvattaja oli kertonut, että Turussa järjestetään kissanäyttely joulukuussa, mutta sinne emme Hottikatin kanssa ehtineet, koska emme tajunneet, että sinne pitäisi ilmoittautua kuukautta aikaisemmin. Taisi olla tammikuuta 1998, kun Viikin monitoimitalossa järjestettiin näyttely. Siellä Hottikatti esiintyi ensi kerran, sai hyvän arvostelun ja kylvi meihin näyttelyinnostuksen siemenen. Viikissä kuulutettiin, että vielä voisi ilmoittautua SUROKin Porin näyttelyyn. Ajattelimme, että josko vielä sinne. Kyllä, Poriin mentiin ja sen jälkeen lähes joka viikonvaihde monen monen vuoden ajan oltiin kuin aina näyttelymatkalla tai matkalle valmistautumassa. Ja jos näyttelyä ei ollut Suomessa, suunnattiin matka muualle Eurooppaan aina Italiaa myöten.
Parhaimmillaan ajettiin läpi yön Kemiin ( 715 km) ja heti näyttelyn päätyttä takaisin. Tai sitten jakauduttiin: kerrankin Ismo oli parin kissan kanssa Örebrossa Ruotsissa ja Hannele loppujen kanssa Hyvinkäällä. Toisen kerran toinen Pietarissa ja toinen Turussa.
Näyttelyttämiseen ei enää riittänyt yksi kissa, vaan sille hankittiin kaveriksi samalta kasvattajalta toinen kollipoika Datsu, sitten tytöt Englannista (Ooppera) ja Tsekistä (Operetska).